YTT, dosentti Tanja Joona on aloittanut arktisen kestävyystieteen professorina 8. kesäkuuta 2026 alkaen. Tehtävä sijoittuu Lapin yliopiston Arktiseen keskukseen.

Tanja Joona on väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtoriksi Lapin yliopistosta vuonna 2012. Väitöstutkimuksessaan hän tarkasteli alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan ILO:n yleissopimus nro 169 täytäntöönpanoa sekä maankäyttöön liittyviä kysymyksiä Pohjoismaissa.

Joona on toiminut pitkään yliopistotutkijana Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa. Hänen tutkimuksensa keskittyy erityisesti arktisen alueen kestävyysmurrokseen, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen muuttuvassa geopoliittisessa toimintaympäristössä sekä yhteiskunnalliseen resilienssiin liittyen kokonaisturvallisuuteen ja huoltovarmuuteen.

Hän tarkastelee tutkimuksessaan vertailevia oikeudellisia ja poliittisia kysymyksiä, jotka liittyvät arktisten alueiden ja alkuperäiskansojen asemaan, perinteisiin elinkeinoihin, energiasiirtymään, luonnonvarojen käyttöön ja muihin maankäyttökysymyksiin. Lisäksi hänen tutkimusintresseihinsä kuuluvat ihmisoikeudet, identiteettikysymykset sekä oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja kestävän kehityksen edistäminen arktisessa kontekstissa.

Tällä hetkellä Joona on Suomen strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittaman ja JUST TRANSITION -ohjelman (2023–2029) alaisuudessa toimivan REBOUND-hankekonsortion johtaja. Hankkeessa tutkitaan vihreän siirtymän oikeudenmukaisuutta muun muassa eri maankäyttömuotojen näkökulmista Pohjois-Suomessa.

Tanja Joona

Arktisen kestävyystieteen professori kesäkuusta 2026 alkaen, Lapin yliopiston Arktinen keskus.

  • Yhteiskuntatieteiden tohtori, Lapin yliopisto, 2012.
  • Kansainvälisen oikeuden dosentti.
  • Keskeisimpiä asiantuntijatehtäviä tällä hetkellä: Metsähallituksen hallituksen jäsen, Itämeren komission Arktisen työryhmän puheenjohtaja.