Uusi hanke kiinnittää huomion vapaaehtoistyön toimintaedellytyksiin pohjoisilla alueilla
Vapaaehtoistoiminnan merkitys yhteiskunnan varautumisessa ja kriisinkestävyydessä kasvaa samaan aikaan, kun järjestöjen toimintaympäristö ja rahoitus ovat voimakkaassa muutoksessa.
Vapaaehtoiset ja järjestöt muodostavat tärkeän, mutta usein näkymättömäksi jäävän osan yhteiskunnan toimintakyvystä. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtama uusi kansainvälinen PREPAREd-hanke paneutuu vapaaehtoistoiminnan elinvoimaisuuteen.
Vapaaehtoistyön rooli on merkittävä esimerkiksi varautumisessa, etsintä- ja pelastustoiminnassa, ympäristötyössä sekä paikallisyhteisöjen tukemisessa erilaisissa häiriö- ja kriisitilanteissa. Vapaaehtoistoiminta on myös tärkeä osa osallistavaa yhteiskuntaa, joka tarjoaa yksilöille merkityksellisyyden kokemuksia sekä mahdollisuuksia sosiaaliseen vaikuttamiseen ja oppimiseen.
Suomessa järjestöjen julkinen rahoitus vähenee merkittävästi samaan aikaan, kun vapaaehtoistoimintaan kohdistuu uusia odotuksia. Pohjoisilla ja harvaan asutuilla alueilla kysymys korostuu pitkien etäisyyksien, rajallisten resurssien, väestörakenteen muutoksen sekä ilmastonmuutokseen liittyvien riskien vuoksi.
PREPAREd-hanke keskittyy vapaaehtoistoiminnan elinvoimaisuuden edellytyksiin.
– Vapaaehtoistoiminnasta puhutaan usein yhteiskunnan voimavarana, mutta harvemmin kysymme, mikä pitää vapaaehtoistoiminnan itsensä toimintakykyisenä. Jos odotamme vapaaehtoisilta tulevaisuudessa yhä enemmän, meidän on samalla huolehdittava siitä, että järjestöillä ja vapaaehtoisilla on toimintaansa riittävät rakenteet, resurssit ja tuki. Kriisinkestävä yhteiskunta tarvitsee elinvoimaista vapaaehtoistoimintaa, sanoo PREPAREd-hankkeen projektipäällikkö Ari Laakso Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta.
Vapaaehtoistoiminta ei ole rajaton resurssi
PREPAREd-hankkeessa vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen ei tarkoita, että vapaaehtoisilla korvattaisiin väheneviä julkisia resursseja tai ammattilaisten tekemää työtä. Hankkeessa vapaaehtoistoimintaa tarkastellaan kokonaisuutena, jonka toimintakyky riippuu ihmisistä, osaamisesta, yhteistyöstä, organisaatioista, rahoituksesta ja pitkäjänteisistä rakenteista. Ennen kaikkea keskeinen lähtökohta on, ettei vapaaehtoistoiminnan kykyä vastata yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin voida pitää itsestäänselvyytenä. Hankkeessa kartoitetaan ensin vapaaehtoistoiminnan nykyisiä rakenteita, tarpeita ja haasteita eri pohjoisilla alueilla. Tämän jälkeen kehitetään koulutus- ja toimintamalleja, joilla voidaan helpottaa uusien ihmisten mukaan tulemista, vahvistaa vapaaehtoisten osaamista sekä tukea, sitoutumista ja jaksamista. Erityistä huomiota kiinnitetään myös nuorten ja uusien vapaaehtoisten osallistumiseen.
Lisäksi hankkeessa etsitään kestäviä yhteistyö-, hallinto- ja rahoitusmalleja, joiden avulla vapaaehtoistoiminnan toimintakykyä voidaan vahvistaa pitkällä aikavälillä.
Kansainvälinen hanke pohjoisten alueiden tarpeisiin
PREPAREd on Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtama 30 kuukautta kestävä kansainvälinen yhteistyöhanke. Hankekumppaneina ovat Mid Sweden University Ruotsista, UiT – The Arctic University of Norway Norjasta sekä Leave No Trace Ireland Irlannista.
Noin 1,3 miljoonan euron hanke on saanut rahoitusta EU Interreg Northern Periphery and Arctic -ohjelmasta ja se toteutetaan 1.9.2026–28.2.2029.
Pohjoisten ja harvaan asuttujen alueiden kokemusten kautta PREPAREd pyrkii kehittämään toimintamalleja, joita voidaan hyödyntää myös laajemmin.
PREPAREd kutsuu vapaaehtoistoiminnan ja varautumisen parissa työskenteleviä järjestöjä ja muita toimijoita mukaan hankkeen aikana käytävään keskusteluun siitä, miten vapaaehtoistoiminnan elinvoimaisuutta ja toimintakykyä voidaan vahvistaa.
PREPAREd lyhyesti
Kesto: 1.9.2026–28.2.2029 (30 kuukautta)
Kokonaisbudjetti: noin 1,3 miljoonaa euroa
Rahoitus: Interreg Northern Periphery and Arctic 2021-2027 -ohjelma
Johtava kumppani: Lapin yliopisto, Arktinen keskus
Hankekumppanit: Mid Sweden University, UiT – The Arctic University of Norway ja Leave No Trace Ireland