Korkeakouluharjoittelulla voi olla merkittävä rooli opiskelijoiden työkokemuksen kartuttamisessa, erikoistumisessa ja tulevaisuuden työllistymisessä. Arktisessa keskuksessa harjoittelijat pääsevät osallistumaan arktisen tutkimuksen ympärillä tehtävään työhön.

Teksti: Asa-Marie Kultima

Kuvat: Anne Raja-Hanhela ja Asa-Marie Kultima

Arktinen keskus tarjoaa vuosittain harjoittelupaikkoja opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita arktisesta alueesta, kansainvälisestä työympäristöstä sekä viestintä- ja tutkimustehtävistä. Harjoittelijoiden tehtäviin voi kuulua esimerkiksi tutkijoiden avustamista tutkimushankkeissa, tapahtumien ja vierailujen järjestämistä sekä sisällöntuotantoa digitaalisiin viestintäkanaviin. Arktisessa keskuksessa on vuosittain noin kymmenisen harjoittelijaa, ja harjoittelun sisältö sekä kesto vaihtelevat yliopistokäytäntöjen ja opintoalojen mukaan.

Harjoittelun sisältö voi riippua esimerkiksi oman esihenkilön sen hetkisistä tutkimusprojekteista, mikä voi tehdä samankin alan opiskelijoiden harjoittelukokemuksista keskenään hyvin erilaisia. Harjoittelijoita Arktisessa keskuksessa on ollut esimerkiksi kansainvälisten suhteiden, antropologian, maantieteen, viestinnän ja politiikan tutkimuksen aloilta. Kuten muun henkilökunnan myös harjoittelijoiden osalta Arktinen keskus on monikulttuurinen ja -kielinen työpaikka: opiskelijoita saapuu suorittamaan harjoitteluaan Arktisessa keskuksessa niin Suomen sisältä kuin sen ulkopuolelta muualta Euroopasta ja muista maanosista.

Harjoittelijat jakavat kokemuksiaan

Millaista harjoittelun suorittaminen Arktisessa keskuksessa sitten on? Tähän kysymykseen vastaavat tämän syksyn harjoittelijat Levi, Ellen ja Asa-Marie (minä, jutun kirjoittaja). Alla olevien valikkojen kautta voi tutustua harjoittelijoihin ja heidän harjoittelukokemuksiinsa Arktisessa keskuksessa.

Olen Levi ja olen viettänyt kuluneen lukukauden harjoittelijana Arktisen keskuksen Arktinen hallinto -tutkimusryhmässä. Olen kotoisin Yhdysvalloista ja opiskelen Dartmouthin yliopistossa hallintoa ja maantiedettä (Government and Geography) painopisteenäni yhteiskuntapolitiikka (Public Policy). Päädyin Rovaniemelle yliopistoni arktisen tutkimuksen instituutin, Institute of Arctic Studies, kautta.

Olen aina ollut kiinnostunut ympäristöoikeudesta ja -politiikasta. Ennen tänne tuloani vietin kesän Washington D.C.:ssä Solar Energy Industries Association -järjestössä, jossa työskentelin aurinkoenergiahankkeiden lupaprosessien, kriittisten raaka-aineiden sekä maatalouden ja aurinkoenergiantuotannon yhdistämisen (agrivoltaics) parissa. Rovaniemi osoittautui täydelliseksi valinnaksi laajentaa kansainvälistä näkökulmaani ympäristöoikeudessa ja -politiikassa.

Saavuin Arktiseen keskukseen syyskuussa ja siitä lähtien olen perehtynyt keskeisiin teemoihin, kuten ilmastohallintoon, alkuperäiskansojen oikeuksiin ja arktiseen ilmastonmuokkaukseen erilaisten työpajojen ja keskustelujen kautta. Olen myös päässyt hyödyntämään taustaani maantieteessä laatimalla karttoja tiimini tutkimushankkeisiin.

Harjoitteluni kohokohta on ollut työskentely CRIMINA-hankkeessa, jossa tarkastellaan saamelaisten poronhoidon ja mineraalien louhinnan välisiä ristiriitoja Pohjoismaissa. Tämän työn pohjalta kirjoitin artikkelin “Hanging in the Balance: A Legal Analysis of Mining Development and Sámi Reindeer Herding as Competing National Interests in Northern Sweden”, joka julkaistaan ​​myöhemmin tänä vuonna Current Developments in Arctic Law -julkaisussa. Tekstissä tarkastelen, kuinka Ruotsin tuomioistuimet ovat historiallisesti asettaneet kaivostoiminnan kehittämisen saamelaisten poronhoidon edelle, vaikka molemmilla on Ruotsin ympäristökaaren mukaan samanlainen oikeudellinen asema kansallisina etuina.

Palaan takaisin Dartmouthiin parin viikon sisällä, kun harjoitteluni Arktisessa keskuksessa päättyy. Olen saanut hyviä oivalluksia ja ohjausta harjoitteluni ajan. Tämä ei varmasti jää viimeiseksi kerrakseni Rovaniemellä!

Olen Ellen ja olen harjoittelussa Arktisessa keskuksessa POST-Bothnia-hankkeessa, jossa analysoin EU:n kalastuspolitiikkaa erityisesti luonnonloheen ja silakkaan liittyen Perämerellä ja koko Pohjanlahdella. Opiskelen Lapin yliopistossa Arktisen maailmanpolitiikan maisteriohjelmassa.

Olen suomalainen, mutta asuin viimeiset kymmenen vuotta ulkomailla Belgiassa ja Alankomaissa. Päätin muuttaa takaisin Suomeen tämän vuoden alussa ja eniten kiinnostustani herättänyt maisteriohjelma oli juuri tämä Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Vaikka olenkin suomalainen, arktinen alue oli minulle entuudestaan ​​vieras. Arktisen alueen merkityksen kasvu maailmanpolitiikassa lisäsi kiinnostustani ottaa itse selvää, millainen arktinen alue todellisuudessa on. Tiesin myös, etten halua asua uudelleen Helsingin seudulla, vaan kaipasin parempaa tasapainoa työn, opiskelun ja muun elämän välille sekä uusia kokemuksia ja runsaasti luontoa. Nämä tekijät yhdistettynä arktisen maailmanpolitiikan maisteriohjelmaan tekivät Rovaniemestä erinomaisen vaihtoehdon. Päätin siis hakea mukaan ja katsoa, ​​mitä tapahtuu, ja olenkin ollut erittäin tyytyväinen päätökseeni muuttaa tänne.

Ensimmäisellä opiskeluviikollani olimme tutustumassa Arktikumissa toimivaan museoon ja tiedekeskukseen sekä Arktisen keskuksen toimintaan. Kun kuulin vierailun aikana täällä tehtävästä työstä, päätin yrittää päästä harjoitteluun. Lähetin sähköpostia nykyiselle ohjaajalleni ja kysyin, tietäisikö hän harjoittelumahdollisuuksia. Olin aiheesta hyvin kiinnostunut, ja minulla oli aiempaa kokemusta tutkimusavustajan tehtävistä yliopistostani Alankomaissa. Sitä kautta sainkin tämän harjoittelupaikan.

Aloitin vasta muutama viikko sitten, mutta olen jo huomannut, kuinka tämä harjoittelu on laajentanut kiinnostuksen kohteitani. Olen myös oivaltanut, että jopa EU-politiikan kaltaisissa jäykissä rakenteissa on mahdollista hyödyntää erilaisia ​​lähestymistapoja. Odotan innolla, että pääsen oppimaan lisää asioista, joita en aiemmin edes kuvitellut mahdollisiksi. Lisäksi harjoittelu on auttanut minua ymmärtämään EU-politiikkaa ja päätöksentekoa aivan uudella tavalla: vähitellen alan hahmottaa paremmin, miten kaikki oikein toimii. Kaikki Arktisessa keskuksessa ovat olleet todella mukavia ja avuliaita, ja mielestäni työyhteisö on ollut erittäin viihtyisä ja vastaanottavainen!

Vinkkinä harjoittelupaikkaa hakevalle: kannattaa kysyä rohkeasti, vaikka avoimia paikkoja ei olisikaan näkyvillä. Koskaan ei voi tietää, vaikka jossakin hankkeessa suunniteltaisiin harjoittelijan palkkaamista. Ole siis rohkea ja kysy!

Olen Asa-Marie ja olen ollut kuluvan syksyn ajan Arktisessa keskuksessa tiedeviestinnän harjoittelijana. Opiskelen 1. maisterivuotta politiikan tutkimusta pääaineenani valtio-oppi Tampereen yliopistossa ja sivuaineina olen opiskellut niin kansainvälistä politiikkaa, journalismia, viestintää kuin kieliopintoja.

Olen alun perin kotoisin Rovaniemeltä ja muutin takaisin Rovaniemelle viime kesänä. Arktiseen keskukseen päädyin harjoitteluun, kun huomasin auki olevan harjoitteluhaun ja pääsin haussa eteenpäin – haastattelu pidettiin sopivasti muuton jälkeisenä aamuna. Ensimmäisen harjoittelupaikan saamisen jälkeen oloni oli samaan aikaan innostunut ja helpottunut, sillä harjoittelupaikan saaminen nykymaailmassa ei ole helpointa hommaa.

Tiedeviestinnän harjoittelijana työtehtäviini on kuulunut muun muassa kuvaushommia sekä sosiaalisen median ja verkkosivujen sisällön tuottamista. Olen oppinut paljon uusia viestinnällisiä taitoja, kuten verkkosivujen hallintaa ja karttojen visualisointia, joista on varmasti hyötyä opinnoissa ja tulevaisuuden työtehtävissä.

Erityisen kiinnostavaa harjoittelussa on ollut seurata Arktisessa keskuksessa tehtävää tutkimustyötä eri tutkimusohjelmissa ja -projekteissa, ja viestiä niistä sekä organisaation sisällä että ulkopuolella, mikä on vaatinut myös perehtymistä itse tutkimuksiin. Lisäksi Arktikumissa on ollut syksyn aikana kaksi isoa poliittista vierailua, European Arctic -huippukokous sekä Espanjan kuningasparin ja Suomen presidenttiparin valtionvierailu, joiden valmistelua ja toteutusta on ollut mielenkiintoista seurata paraatipaikalta. Paikallisena on tuntunut myös merkitykselliseltä päästä osallistumaan Arktisen keskuksen toimintaan, sillä keskus tuo omalla toiminnallaan esille pohjoisen näkökulmia sekä tiedemaailmassa että koko yhteiskunnassa.

Kaikin puolin harjoittelu on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus! Muille harjoittelupaikkaa etsiville opiskelijoille neuvoisin korostamaan hakemuksissa myös muualta kuin opinnoista kerryttämiä taitoja sekä ottamaan rohkeasti yhteyttä toimijoihin, joiden työstä on kiinnostunut.

Korkeakouluharjoittelun merkitys opiskelijalle

Korkeakouluharjoittelu ei ole pakollinen osa jokaisen opiskelijan opintosuunnitelmaa, mutta myös vapaaehtoisen harjoittelun suorittaminen tarjoaa hyvän tilaisuuden tutustua omalla alalla tehtävään työhön, luoda uusia kontakteja oman opiskelijapiirin ulkopuolelta sekä lisätä työelämässä vaadittavia taitoja, joita ei välttämättä opi pelkästään luennoilla istumalla.

Harjoittelupaikan saaminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin sen toivoisi olevan. Harjoittelupaikkojen saamiseen liittyvistä vaikeuksista ja korkeakoulutettujen työttymyydestä ovat uutisoineet esimerkiksi Yle ja Helsingin Sanomat. Lisäksi Nuorisoala on todennut, että työuran alun vaikeuksilla on kauaskantoisia vaikutuksia myöhempään tulo- ja urakehitykseen.

Yleisesti hankalan työllisyystilanteen takia nuorten on entistä haastavampaa vastata voimistuneeseen kilpailuun työpaikoista. Tilanne on hyvin ymmärrettävä: nuoren, jolla ei ole paljoa aiempaa oman alan työkokemusta on luonnollisesti hankalampi saada hakemaansa työpaikkaa kuin sellaisen henkilön, jolla on laajempaa kokemusta alan työtehtävistä. Opiskelijoiden keskuudessa käydään siis pohdintaa sekä siitä, miten napata tulevaisuuden kannalta hyödyllinen oman alan harjoittelupaikka että siitä, millaiset oman alan ja uran tulevaisuusnäkymät ovat.

Valoa tunnelin päähän ovat ainakin minulle luoneet kanssaopiskelijoiden kertomukset ja postaukset sosiaalisessa mediassa onnistuneista harjoitteluhauista ja -kokemuksista. Toisaalta on myös lohdullista tietää, ettei ole ollut ainoa, jonka sähköpostiin on kilahtanut vastausviesti, jossa kerrotaan, että hakijoita on ollut satoja ja että ”valitettavasti valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun”.

Tämän jutun tarkoituksena oli jakaa sekä omia että muiden Arktisen keskuksen tämän syksyn harjoittelijoiden ajatuksia omasta harjoitteluajastaan. Yhteenvetona harjoittelijat peräänkuuluttivat oman yhteydenoton merkitystä harjoittelupaikan saamisessa sekä omien taitojen tiedostamista ja korostamista hakuvaiheessa. Ehkäpä myös nämä tarinat voivat toimia innostuksena joillekin toisille harjoittelun suorittamista pohtiville opiskelijoille.