Alkuperäiskansat ja toivo vallankäytön välineenä
”Alkuperäiskansat politiikan odotushuoneissa: lupaus oikeuksista ja toivon valta” on Lapin yliopiston kolmivuotinen tutkimushanke (2016–2018), jota rahoittaa Koneen Säätiön.
Oikeuksien
tunnustamista ja poliittista osallistumista pidetään keskeisinä
alkuperäiskansojen aseman parantamisessa. Alkuperäiskansakysymyksissä onkin
otettu monia institutionaalisia ja oikeudellisia edistysaskeleita viimeisten
parinkymmenen vuoden aikana. Esimerkkejä näistä ovat muun muassa
Alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen hyväksyminen ja
Alkuperäiskansa-asioiden pysyvän foorumin perustaminen YK:ssa. Myönteiset
kehityskulut ovat vahvistaneet käsitystä, että alkuperäiskansojen asema olisi
edistynyt kansainvälisessä politiikassa.
Tutkimushanke ottaa kriittisen näkökulman käsitykseen alkuperäiskansojen
oikeuksien ja poliittisen osallistumisen edistymisestä sekä
olettamukseen edistyksestä hyvää tuottavana. Hankkeessa tarkastellaan lupausta
kehityksestä ja siihen liittyvää toivoa osana nykyistä poliittista
vallankäyttöä. Toivon, kehityksen ja vallan kysymyksiä tutkitaan Australiassa,
Suomessa ja Grönlannissa.
Tutkijatohtorit Lindroth ja Sinevaara-Niskanen sekä Westminsterin yliopiston
kansainvälisten suhteiden professori David Chandler järjestivät seminaarin
poliittisesta vallasta ja alkuperäiskansakysymyksistä Lontoossa helmikuussa
2016. Seminaarissa pohdittiin muun muassa alkuperäiskansojen tiedon roolia sekä
kolonialismin eri muotoja nykymaailmassa. Lindroth ja Sinevaara-Niskanen
kertoivat alkuperäiskansaisuuteen, sinnikkyyden vaatimukseen ja tietoon
liittyvistä tutkimuksistaan. Seminaariin osallistui eri tieteenalojen tutkijoita
useasta brittiläisestä yliopistosta.
Hanketta johtaa kansainvälisten suhteiden professori Julian Reid Lapin yliopiston
yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta ja sen tutkijatohtoreina työskentelevät Marjo
Lindroth Arktisesta keskuksesta ja Heidi Sinevaara-Niskanen
sukupuolentutkimuksen yksiköstä (kasvatustieteiden tiedekunta).
Lisätietoja: www.ulapland.fi/InWaiting