Iso määrä kansainvälisiä luovien alojen tapahtumia on viime viikkoina koronaviruksen vuoksi peruttu. Arctic Design Week päätti tehdä toisin – sitä on muotoiltu vallitseviin olosuhteisiin toimivammaksi ripeällä tahdilla. Kaikki mahdollinen on siirretty modernisti verkkopalveluympäristöön, veloituksetta hyödynnettäväksi.

SUORAT LÄHETYKSET MYÖS PODCAST-TALLENTEINA

Torstain
ja perjantain 19.–20.3. muotoilufoorumien sisältöjä toteutetaan kolmena
livekeskusteluna verkossa. Ne löytyvät livelähetysten jälkeen myös podcasteina
Arctic Design Weekin verkkosivuilta.

Muotoilufoorumien puhujat osallistuvat livekeskusteluihin omilta paikkakunniltaan
käsin Helsingistä Tukholmaan, Rovaniemeltä Kööpenhaminaan. Kaiken kaikkiaan
livekeskusteluissa ja podcasteissa on mukana puolet foorumien puhujista. Useat
puhujat myös lähettävät oman esityksensä verkossa julkaistavaksi esimerkiksi
videona.

Digitaalisten muotoilufoorumeiden moderaattorina toimii Päivi Tahkokallio,
Euroopan suurimman designalan katto-organisaation BEDAn puheenjohtaja.
Muotoilufoorumeiden teknisestä toteutuksesta vastaa Lapin Yliopiston taiteiden
tiedekunnan innovaatiopäällikkö Jari Rinne.


Koronavirus voi pysäyttää kasvokkain kohtaamiset, mutta se ei estä verkossa
kohtaamista. Ymmärsimme nopeasti, että nyt ei auta perua foorumeita tai siirtää
niitä epämääräiseen tulevaisuuteen. Ainoa hyvä ratkaisu on viedä sisältöjä
mahdollisuuksien mukaan verkkoon’, sanoo moderaattori Päivi Tahkokallio.

Muotoilufoorumien
kieli on englanti ja keskusteluja pääsee seuraamaan seuraavista Zoom-linkeistä:

1.
The global landscape. How is the Arctic doing? Can the Arctic succeed?
Time: Thursday 20 March 2020 at 15:30

Teema: Globaali
maisema muuttuu. Miten arktinen pärjää?
Aika: Torstai 19.3.2020 kello
15:30

Keskustelussa mukana Mika Aaltonen, AI Strategy Company ja
professori John Moore, Chief Scientist of the College of Global Change and Earth
System Science at Beijing Normal University.

Join Zoom Meeting

https://zoom.us/j/899724040?pwd=UVI2YThhcDJiL2pWWS9BdmppYVNEZz09

Meeting ID: 899 724 040
Password: 091378

2. Climate
Change, now Corona Virus — Is this the Death of Tourism?
Time: Thursday 19
March at 17:00

Teema: Ilmastonmuutos, nyt koronavirus —
onko tämä matkailun kuolema?
Aika: Torstai 19.3.2020 kello 17:00 

Keskustelussa mukana Jussi Impiö, Demos Helsinki ja Johannes Torpe, Johannes
Torpe Studios, Tanska

Join Zoom Meeting

https://zoom.us/j/847610497?pwd=RGYxWlZOOFNJaDYwNmkzMDEwZS9jZz09

Meeting ID: 847 610 497
Password: 097577

3. Shaping
better futures! Power of design.
Time: Friday 20 March 2020 at 13:00

Teema: Kohti parempaa tulevaisuutta! Muotoilun voima.
Aika: Perjantai
20.3.2020 13:00

Keskustelussa mukana Eline Ermers, Associate
Director ja Stefan Moritz, Senior Design Expert and Senior Design Director,
MicKinsey, Stockholm.

Join Zoom Meeting

https://zoom.us/j/432615126?pwd=OGJsVmNzRnhLMzBWYWh1UjkycVNYdz09

Meeting ID: 432 615 126
Password: 006540

Kaikki em.
keskustelut löytyvät suorien lähetysten jälkeen tapahtuman verkkosivuilta:
www.arcticdesignweek.fi


Lisätietoja:

Taina Torvela, taina.torvela@arcticdesignweek.fi, 040 135 0361
Päivi
Tahkokallio, paivi@tahkokallio.fi, 050 324 3517