Ympäristöministeriö ja Lapin yliopiston Arktinen keskus järjestävät Inarissa toimittajakoulutuksen, joka on suunnattu ennen muuta Suomen tiedetoimittajain liiton ja Ympäristötoimittajat ry:n jäsenille.

Maaliskuun 13.-14. päivä pidettävälle kurssille osallistuu parikymmentä
toimittajaa eri puolilta maata. Koulutuksen teemat liikkuvat arktisen alueen
ajankohtaisissa ympäristöaiheissa ja tähän liittyvissä paikallisesti
relevanteissa kysymyksissä. 

Teemoina ovat muun muassa uusi
arktisen alueen ympäristömuutoksia koskeva tutkimustieto ja osallistava
tutkimus, alueellinen ja paikallinen päätöksenteko, saamelaiselinkeinojen
ajankohtaiset kysymykset ja arktisen alueen yhteistyön nykytila. Puhujina on
kuntatason päätöksentekijöitä, saamelaistoimijoita, tutkijoita ja virkamiehiä.
Tutkimuksen puolelta edustettuina ovat muun muassa Charter- ja Arctic Hubs
-hankkeet. Ohjelmaan kuuluvat myös tutustumiskäynnit saamelaismuseo Siidaan ja
Yleisradion saamenkieliseen toimitukseen.

Koulutuksen johtajana on
ympäristöekologian dosentti Mia Rönkä ympäristöministeriöstä. Arktisen keskuksen
puolesta kouluttajina ovat tutkija Sirpa Rasmus ja tiedeviestinnän päällikkö
Markku Heikkilä.

Lisätiedot:

Konferenssikoordinaattori Helen Honkasaari, Arktinen keskus
helen.honkasaari@ulapland.fi; 040 5137026