Arktisen keskuksen tiedeviestinnälle vuoden 2025 tiedeviestintäpalkinto
Suomen tiedetoimittajain liiton palkinto myönnettiin uraauurtavasta ja poikkeuksellisen laaja-alaisesta työstä kotimaassa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestintäyksikölle on myönnetty Suomen
tiedetoimittajain liiton tiedeviestintäpalkinto.
Suomen tiedetoimittajain liitto on journalistien, tiedeviestinnän
asiantuntijoiden ja tieteellisten julkaisujen toimittajien liitto, jonka
tavoitteena on edistää tieteellisen tiedon leviämistä ja käyttöä ja tukea alan
ammattilaisten osaamista.
40-vuotisjuhlavuonnaan Tiedetoimittajain liitto myönsi kaksi Vuoden
tiedetoimittaja -palkintoa, jotka saivat Tiina Raevaara ja Melissa
Heikkilä.
Arktisen keskuksen tiedeviestintäyksikön lisäksi tiedeviestintäpalkinto
myönnettiin oikeuspsykologi Julia Korkmanille.
Tiedetoimittaja-palkinnon suuruus on 5 000 euroa ja tiedeviestintäpalkinnon 2 000
euroa.
Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikön Markku Heikkilän
mukaan palkinto on suuri kunnia ja osoitus siitä, että tutkimuksen,
tiedeviestinnän ja näyttelytoiminnan yhdistyminen saman katon alle on paitsi
ainutlaatuinen, myös toimiva ratkaisu.
– Tämä on hieno tunnustus työlle, jota yhdessä Arktisen keskuksen tutkijoiden ja
asiantuntijoiden kanssa saamme tehdä, Heikkilä toteaa.
Palkinnon
saaneiden haastattelu Tiedetoimittaja-lehdessä: Arktisen keskuksen palkitun tiedeviestintäyksikön
työpöydällä on koko arktinen alue
Lisätietoja:
Markku Heikkilä, Tiedeviestinnän päällikkö, Lapin yliopiston Arktinen keskus
markku.heikkila(at)ulapland.fi, 040 484 4300