Vihreä siirtymä on välttämätön, jotta ilmastonmuutos saadaan kuriin. Mutta tapa, jolla siirtymä tehdään, on yhtä tärkeä kuin päämäärä. Ilman koettuja oikeudenmukaisia prosesseja hyväksyttävyys murenee ja sen mukana myös vauhti, jolla pääsemme eteenpäin.

Viime vuosien lakiuudistuksissa on korostettu luvitusten sujuvoittamista ja hankkeiden nopeaa käynnistämistä. Samalla osallistumisoikeudet ovat kaventuneet pienin askelin: kuulemisia yhdistetään, aikarajoja kiristetään ja paikoin osallistuminen siirtyy esimerkiksi kaavoituksesta kevyempiin menettelyihin. Osallistumisoikeuksien kannalta ennen kaikkea osallistavan kaavoitusprosessin ohittaminen on ongelma, sillä tilalle tulleet uudet menettelyt eivät sisällä joko lainkaan osallistumista, kuten on tapahtunut nopean kehittämisen alueiden ehdottamisen kohdalla, tai se on mitätöntä aiempaan verrattuna, kuten puhtaan siirtymän hankkeiden sijoittamislupaprosesseissa. Yksittäinen muutos voi tuntua vähäiseltä, mutta vuorovaikutuksen vähentymisen kokonaisuus voi hiljalleen nakertaa luottamusta. Tämä on huono uutinen sekä ilmastolle että investoinneille.

Miksi oikeudenmukaisuus on ilmastoteko?

Oikeudenmukaisuus on moniulotteinen käsite. Vihreässä siirtymässä on huomioitava muun muassa nämä kolme ulottuvuutta yhtä aikaa:

  • Menettelytapojen oikeudenmukaisuus: Ihmisillä on tilaisuus vaikuttaa riittävän varhain, tiedot ovat selkeitä, vaihtoehdot mahdollisimman avoimia ja päätöksenteko läpinäkyvää. Aina parempi, jos suunnittelua voidaan tehdä jo ennen yksittäisten hankkeiden alkamista. Kunta voi esimerkiksi osallistaa kuntalaisia laajasti tuulivoimaa laatiessaan.
  • Jako-oikeudenmukaisuus: Hyödyt ja haitat eivät kasaudu samoille ihmisille tai alueille. Esimerkiksi uusia tuulivoimahankkeita on suunnitteilla paljon yksittäisiin kuntiin, mikä voi herättää pelkoa sekä yksittäisten hankkeiden haitoista että usean hankkeen yhteisvaikutuksista. Myös korvausten maksamista vain tietyille maanomistajille voidaan pitää epäoikeudenmukaisena, jos haittoja koetaan tulevan muillekin.
  • Tunnustava oikeudenmukaisuus: Paikalliset tiedot, elinkeinot ja identiteetit otetaan tosissaan – myös silloin kun ne eivät sovi valmiiseen suunnitelmaan.

Kun nämä toteutuvat, hankkeilla on parempi mahdollisuus saada niin sanottu sosiaalinen toimilupa. Ilman näitä syntyy valituksia, luottamuspulaa ja viivästyksiä, eli juuri sitä, mitä sujuvoittamisella yritetään välttää. Jos tieto ei tavoita, jos aikataulu on liian tiukka tai jos vaihtoehtoja ei aidosti punnita, kokemus oikeudenmukaisuudesta heikkenee.

Missä olemme nyt?

Lainsäädäntöön perustuvaa kansalaisten osallistamista on jo paikoin heikennetty, joten vastuu hyvästä osallistamisesta on käytännössä siirtynyt vahvemmin kunnille ja yrityksille, jotka ovat lähimpänä ihmisiä ja pystyvät aloittamaan vuoropuhelun ajoissa.

Mitä pitäisi tehdä käytännössä?

Aloita varhain – ennen kuin kartta on piirretty.
Kutsu ihmiset mukaan jo alueiden kartoituksessa ja hankkeen esisuunnittelussa, kun vaihtoehdot ovat vielä aidosti avoinna. Varhainen vuoropuhelu on prosessioikeudenmukaisuuden ydin ja usein myös tehokkain tapa välttää myöhemmät konfliktit.

Kuva: Emmi Vähä.

Tee osallistumisesta ymmärrettävää.
Tiivistelmät, havainnekuvat ja lyhyet videot auttavat avaamaan pitkien asiakirjojen sisältöä. Kerro, mihin asioihin voi vaikuttaa juuri nyt ja mihin ei. Rehellisyys lisää luottamusta.

Kuuntele heitä, joita ei yleensä kuulla.
Tunnista ryhmät, joihin vaikutukset kasautuvat (esim. poronhoitajat, luontomatkailuyrittäjät, saamelaiset). Järjestä heille erillisiä tilaisuuksia ja tarjoa osallistumisen tukia (tulkkaus, lastenhoito, matkakulut, digivaihtoehto sekä kasvokkaiset tilaisuudet).

Näytä, miten palaute muutti suunnitelmaa.
Kerro, miten suunnitelmaa on palautteen perusteella muutettu ja mitä taas ei voitu muuttaa ja miksi.

Järjestä yhteistoiminnallinen seuranta.
Kansalaisten kiinnostus osallistua ei useinkaan lopu hankkeen käynnistymiseen. Perusta paikallinen seurantaryhmä (kunnan, hanketoimijan, asukkaiden ja riippumattomien asiantuntijoiden edustus). Kun mittarit ja rajat sovitaan yhdessä, myös ristiriidat vähenevät.

Varmista hyötyjen tasaisempi jakautuminen.
Kiinteistöveron ohella harkitse muitakin keinoja. Tunnustava oikeudenmukaisuus konkretisoituu, kun hyödyt näkyvät kylätalolla eivätkä vain valtion tilastoissa.

Valtion tehtävä on varmistaa, ettei sujuvoittaminen syö oikeutta osallistua. Se tarkoittaa ainakin riittäviä resursseja lupa- ja valvontaviranomaisille, selkeitä minimitasoja osallistumiselle, läpinäkyvyyttä strategisten päätösten perusteluissa sekä uusia työkaluja, joilla sosiaaliset vaikutukset huomioidaan aidosti eikä vain liitetiedostona.

Ilmastotavoitteet eivät ole vastakkain osallistumisoikeuksien kanssa. Päinvastoin ilman luottamusta emme saavuta päästövähennyksiä. Oikeudenmukainen vihreä siirtymä syntyy, kun ihmiset kutsutaan mukaan ajoissa, vaihtoehdoista keskustellaan avoimesti ja päätösten perustelut ja hyödyt näkyvät siellä, missä haittavaikutuksetkin tuntuvat.

Nopeus on tärkeää ja oikeudenmukaisuus osaltaan pitää vauhtia yllä.

Lähteet

Lue lisää vihreän siirtymän hankkeiden sääntelystä ja kansalaisten osallistumisoikeuksista REBOUND-tutkijoiden Minna Pappilan, Emma Vähän, Heidi Lehtiniemen, Kari Oinosen ja Mia Landauerin artikkelista Ympäristöjuridiikka-lehdessä 4/2025.

Minna Pappila
vanhempi tutkija, Suomen ympäristökeskus

Lapin yliopiston Arktisen keskuksen vetämässä REBOUND-hankkeessa Pappilan ja muiden Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden tavoitteena on kehittää toimintatapoja ja sääntelyä, jotka vastaisivat koettuun epäoikeudenmukaisuuteen ja eriarvoisuuteen. Tutkimusta rahoittaa strategisen tutkimuksen neuvosto.