Kemin kulttuurikeskuksessa järjestetään Itämeripäivän kunniaksi tilaisuus, jossa on mahdollisuus nähdä päivän teemaan liittyviä filmejä, kuunnella meren ääniä ja kirjoittaa henkilökohtainen tervehdys Perämerelle.

Itämeripäivää vietetään tänä vuonna 27. elokuuta. Päivän tarkoitus on lisätä tietoa Itämeren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta sekä innostaa nauttimaan kotimerestä ja tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi.

Kemissä meren juhlapäivää vietetään Kemin kulttuurikeskuksen auditoriossa, jossa on nähtävillä kaksi aiheeseen liittyvää filmiä.

Vera Lange Larsenin, Mauri Lähdesmäen ja Heidi Konttisen elokuva Länsi-Grönlannin kansallispuvusta, kalaallisuutista, käsittelee Grönlannin Inuiittien ainutlaatuista tietotaitoa, mitä tämä kahden vuoden pituinen puvun valmistusprosessi pitää sisällään.

Sohvi Kangasluoman, Juho Karhun ja Mikko-Pekka Karlinin video ”about ice” kertoo purjehduksesta läpi Luoteisväylän ja talvehtimisestä jään keskellä Grönlannissa. Video pohtii jään toimijuutta ilmastokriisin keskellä.

Tilaisuuteen osallistuvilla on myös mahdollisuus kirjoittaa oma henkilökohtainen kirje Perämerelle.

Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen ja sen järjestää Lapin yliopiston Arktisen keskuksen Post-Bothnia-tutkimushanke. Hanke on Suomen Akatemian rahoittama (2023–2027).

Lisätietoja tapahtumasta: heidi.konttinen@ulapland.fi

Lue lisää tutkimushankkeesta: Post-Bothnia-tutkimushanke

KIRJOITA KIRJE PERÄMERELLE!

torstai 27.8.2026, klo 14:00 – 16:00

Kemin kulttuurikeskuksen auditorio, Marina Takalonkatu 3

Lisätietoja tilojen esteettömyydestä