Grönlannin ja Etelämantereen jäätiköt ovat pienentyneet viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana kiihtyvällä tahdilla. Uusimpien ennusteiden mukaan merenpinta nousee yli metrillä vuoteen 2100 mennessä.

– Ratkaisuja pitää etsiä hyvin nopeasti, jottei Arktiksen ja Etelämantereen jää
sula räjähdysmäisellä nopeudella ja ikiroudasta vapaudu metaania ilmakehään.
Sillä jos niin käy, se ei tule olemaan kaunista, John Moore sanoo.

Moore, 60, on Arktisen globaalimuutoksen tutkimusryhmän tutkimusprofessori ja
glasiologiaan erikoistunut geofyysikko. Hän on väitellyt tohtoriksi British
Antarctic Surveyssa vuonna 1988. 

Moore aloitti Arktisen
keskuksen erikoistutkijana vuonna 1993. Hän on työskennellyt myös vierailevana
professorina Kiinan arktisen tutkimuksen instituutissa (Polar Research Institute
of China) ja miltei kymmenen vuoden ajan vierailevana tutkijana Pekingin
yliopistossa. 

Moore on tutkinut ilmastojärjestelmän
mekanismeja, merenpinnan muutoksia, jääpeitettä, tehnyt geofysikaalista
kenttätyötä ympäri maailmaa ja laatinut ilmastonmuokkauksen skenaarioita. Hän on
tutkinut ilmastonmuutoksen vaikutuksia Etelämantereen jäätiköllä,
Huippuvuorilla, Grönlannissa, Tiibetissä ja Kiinassa.

–
Tutkimusalueena Etelämanner on ehdottomasti kaikista paras. Kolme kuukautta
teltassa, toisen tutkijan kanssa. Se on oikeaa elämää, kertoo Moore, joka
opetteli hiihtämään Etelämantereella.

Tutkijoiden ja seikkailijoiden
maailmassa Mooren esikuvia ovat muun muassa yhdysvaltalainen tähtitieteilijä
Carl Sagan ja norjalainen tutkimusmatkailija Fridtjof Nansen.

Osa
paikoista, jossa Moore on tehnyt kenttätyötä ei ole enää olemassa. Tuhansia
vuosia rauhassa säilynyt jää on sulanut pisara pisaralta mereen. Paikat, joihin
joskus liittyi seikkailuhenkisyyttä muuttuvat tragedian näyttämöiksi.

Grönlannin mannerjäätikön vuosittainen sulamisvauhti on noussut noin 35
miljardista 215 miljardiin tonniin, Etelämantereen 30 miljardista 147 miljardiin
tonniin. 

Moore haluaisi hidastaa sulamista geotekniikan
avulla. Tällä tavoin ihmiskunta saa lisäaikaa torjuakseen ilmastonmuutosta.
Mooren mukaan tehokas keino olisi estää lämpimän veden virtaaminen jäätiköille
rakentamalla penkereitä. Tämä voisi tuoda jopa muutaman vuosisadan lisäaikaa
merenpinnan nousuun varautuville rannikkoalueille.

Venäjän ikiroudassa puolestaan tikittää aikapommi. Ikiroutaan on varastoitunut
1400–1600 miljardia tonnia metaania. Merenpohjassa sitä on noin kaksi kertaa
enemmän. Metaanin pääsy ilmakehään on Mooren mukaan ihmiskunnan keikahduspiste
(tipping point), jonka jälkeen peli on menetetty. 

–
Ihmiskunnan pitää ottaa vastuu teoistaan, eikä käyttäytyä kuin rattijuoppo
liikenteessä.

Yhdessä kollegoineen Moore on mallintanut
vuosikymmenten ajan sitä, miten ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöiden
esiintymistä ympäri maailmaa. Tuoreeksi esimerkistä käyvät Kanadan ja Siperian
metsäpalot, jotka tulevat mitä todennäköisimmin yleistymään ilmastonmuutoksen
edetessä.

Huolimatta siitä, että Moore on tuijottanut
ilmastonmuutoksen vakavampia seurauksia silmästä silmään, hän on optimisti.
Moore uskoo, että ihmiskunnalla on jo nyt kaikki keinot ilmastonmuutoksen
torjumiseen. 

Moore kehaisee, että missään muualla kuin
Arktisella keskuksella ei ole hänen mukaansa yhtä hyvin yhdistetty eri
tieteenalojen välinen kansainvälisesti merkittävä arktinen tutkimus. Silti Moore
toivoisi, että tutkijat saisivat parempia rahoituksia ja heidän profiili nousisi
paremmin esiin.  

– Arktisella keskuksella on suurempi
profiili ulkomailla kuin kotimaassa. Maailmalla tiedetään, että jos tarvitaan
arktisen alueen asiantuntijoita, he voivat soittaa tänne. 

Moore kertoo, että haluaa tulevaisuudessa lisätä yhteistyötä venäläisten
ikiroutatutkijoiden kanssa. Hän tuntee työparin, isän ja pojan, jotka ovat
tutkineet itäisessä Siperiassa kaksikymmentäviisi vuotta, miten ikiroudan
sulamista voidaan hidastaa. 

– Tärkeintä on huomata, että
tilanne ei ole täysin toivoton. Suurin osa ihmisistä, erityisesti nuorista, on
hyvinkin tietoisia siitä, mitä tapahtuu. Ilmastonmuutosta pitää tutkia
alueellisesti ja jakaa se eri osiin. Myös ratkaisuja on etsittävä pala palalta.

 

Teksti ja kuva: Johannes Roviomaa