Tutkija Hanna Lempisen mukaan turpeesta puhutaan paljon, mutta sitä on tutkittu yllättävän vähän. Siksi Lempinen pyrkii ymmärtämään suomalaisten erityislaatuista turvesuhdetta.

– Motivaationi tutkijan uralle on alusta lähtien ollut se, että
maailmassa on virheitä, joita pitää korjata. Ilmastonmuutokseen tulee suhtautua
vakavasti. Ratkaisuja ei voi jäädä odottamaan aina vain muilta, tutkija Hanna
Lempinen kuvailee.

Lempinen, 37, työskentelee Arktisessa keskuksessa
vierailevana tutkijana Irti turpeesta – malleja maailmalta ja tarinoita
tuottajilta -hankkeessa, jota rahoittaa Nesslingin Säätiö. Lisäksi hän on
Helsingin yliopistossa tutkijatohtorina Ilmastopaneelin rahoittamassa projektissa,
jossa tutkitaan turvemaiden kestävää käyttöä. 

Hän on ollut
Arktisessa keskuksessa vierailevana tutkijana, ja tehnyt myös opetustyötä vuodesta
2012 lähtien. Lempinen väitteli Lapin yliopistossa tohtoriksi arktisen energian
yhteiskunnallisista ulottuvuuksista vuonna 2017. 

Turpeen osuus
Suomen energiankulutuksesta on Tilastokeskuksen tuoreimpien lukujen mukaan alle
kolme prosenttia. Samanaikaisesti turpeen poltto aiheuttaa Suomen
kasvihuonepäästöistä noin 12 prosenttia.

Ilmastonmuutoskeskustelussa
turpeen merkitys onkin lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. 

Lempinen sanoo, että suomalaisilla on eriskummallinen suhde turpeeseen.
Turvetuotanto työllistää suoraan ja välillisesti enää vain noin 2 500
henkilötyövuoden verran. Turpeen osuus kokonaisenergiankulutuksesta on pieni, mutta
yhteiskunnallisena puheenaiheena turve on paljon kokoaan suurempi. 

– Turvetta on tutkittu todella vähän, vaikka se on ollut poliittisesti kuuma peruna
jo kymmenen vuoden ajan.

Lempisen mukaan turve on vain yksi esimerkki
siitä, miten monisyisiä energiapolitiikkaan liittyvät kysymykset ovat. 

– Tutkijana katson, että juuri mikään päätöksenteko ei perustu tieteeseen, vaan
tiede tulee osaksi argumentteja, joita arvopohjaisesti esitetään.

Turpeeseen liittyy useita arvoja; omavaraisuus, kansantalous, aluepolitiikka ja
identiteetti.

– Turve ei ole pelkästään elinkeino ja tulonlähde
ihmisille ja alueille. Siihen linkittyvät myös sosiokulttuuriset ulottuvuudet, kuten
alueen, perheen ja suvun historia.

Energiantuotantoon ja -kulutukseen
liittyvät kysymykset nähdään usein korkean tason poliittisina päätöksinä, joista
päättävät valtiot ja yritykset. 

Lempisen turvetutkimus on
keskittynyt sosiaalisiin näkökulmiin, erityisesti turvealan oikeudenmukaiseen
siirtymään. 

Onnistuneita oikeudenmukaisia siirtymiä yhdistävät
selkeästi linjattu politiikka, riittävä aikajänne, haittojen tunnistaminen ja
kompensoiminen, ja osapuolten osallistaminen, luettelee Lempinen. 

– Suomalaisessa turvepolitiikassa yksikään näistä kriteereistä ei ole toteutunut.
Turvealan siirtymä on hoidettu katastrofaalisella tavalla. Se on ollut
malliesimerkki siitä, miten asioita ei kannata hoitaa.

Lempisen mukaan
turvealan siirtymä olisi pitänyt aloittaa 15–20 vuotta sitten, jotta se voisi
tapahtui oikeudenmukaisesti nyt.

– Siinä ajassa maailma ajoi meidän
siirtymän edelle. EU:n päästöoikeuksien hinta nousi niin korkeaksi, että turpeen
energiakäytöstä tuli yllättävän nopeasti kannattamatonta.

Vastaava
tilanne Euroopassa on Irlannissa, jossa turpeen energiakäytöstä tullaan luopumaan
viimeistään vuoteen 2024 mennessä.

Lempinen sanoo, että arktisen
tutkimuksen verkostot ovat maailmanlaajuiset ja tutkijat menevät sinne, missä on
rahoitusta ja mahdollisuuksia tarjolla. 

Niin myös Lempinen aikoo
tehdä. 

– Oma tulevaisuus hahmottuu tutkimuksen, opetuksen ja
yleistajuisen kirjoittamisen Bermudan kolmiossa.  

 

Teksti
& kuvat: Johannes Roviomaa