Suomen Arktisen Seuran uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtaja, tutkimusprofessori Timo Koivurova. Seuran syyskokous teki valinnan verkkokokouksessaan perjantaina.

Seuran hallituksen aiempi puheenjohtaja oli Tero Vauraste ja
varapuheenjohtajana on toiminut Hannele Pokka. Seuran valtuuskunnan
puheenjohtajana toimii pääministeri emeritus Paavo Lipponen.

Vuonna 2012 Helsingissä perustetun Suomen Arktisen Seuran
tarkoituksena on seurata arktisen alueen kehitystä ja vaikuttaa arktista aluetta
koskevissa kysymyksissä siten, että ne palvelevat Suomen etua. Tarkoituksensa
saavuttamiseksi seura järjestää seminaareja, esitelmätilaisuuksia ja muita
tilaisuuksia sekä ylläpitää yhteyksiä kansainvälisiin ja kotimaisiin arktisia
alueita käsitteleviin järjestöihin, tutkimuslaitoksiin, yliopistoihin ja muihin
organisaatioihin. Strategiansa mukaan seura myös vahvistaa valtiollisten, kunnallisten,
poliittisten ja yritysmaailman päättäjien sekä tiedeyhteisön välistä
vuorovaikutusta.

Seuran hallituksessa ja valtuuskunnassa on
edustettuna laaja-alaisesti arktisuuden parissa toimivia henkilöitä
yhteiskunnan eri aloilta.


Lisätiedot:

Timo Koivurova

Arktinen keskus, Lapin yliopisto

timo.koivurova@ulapland.fi</a>; 040
551 9522