Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa on käynnistynyt hanke, joka kartoittaa Käsivarren alueen saamelaisten maankäyttöön liittyvää perinnetietoa, jotta se voidaan paremmin huomioida luonnon monimuotoisuutta ja kestävää kehitystä sekä saamelaisten oikeuksia koskevassa päätöksenteossa. Nesslingin Säätiön tukema hanke keskittyy Käsivarren alueen porosaamelaisten perinnetiedon taltioimiseen yhteistyössä paikallisen Akwé:Kon-ryhmän kanssa.

Perinteiseen maankäyttöön liittyviä keskeisiä kysymyksiä ovat
esimerkiksi millä tavalla maankäyttö on tärkeää eri vuodenaikoina, mitkä alueet ovat
erityisen tärkeitä vuodenkierrossa ja millä tavoin maankäyttö tapahtuu sukuihin
perustuvien yksikköjen, siidojen, toimesta. Perinnetieto liittyy myös alueen
saamelaisten historiaan, luontosuhteeseen, vallinneisiin arvoihin ja maan
perinteiseen hallintaan. Hankkeessa kerätään lisäksi tietoa saamelaisten
perinteisistä hallintomalleista, tavoista ja käytänteistä poronhoitoon sekä
maankäyttöön liittyen.

– Päätöksentekijöillä on aivan liian vähän
tietoa ja ymmärrystä saamelaisista ja heidän ainutlaatuisesta kulttuuristaan.
Kulttuuri ei voi säilyä elinvoimaisena nykymaailman maankäytön ristipaineissa,
mikäli sitä ei ymmärretä ja aidosti oteta huomioon päätöksenteossa, kertoo hankkeen
vastuullinen johtaja, oikeustieteiden tohtori Leena Heinämäki Arktisesta
keskuksesta.

Heinämäen mukaan tutkimushankkeessa keskeisintä on yhteisön
jäsenten aktiivinen osallistuminen. Hanke toteutetaankin yhdessä Metsähallituksen ja
paikallisten saamelaisten yhteisen Akwé:Kon-ryhmän ja muiden paikallisten
saamelaisten kanssa, jotka osallistuvat perinnetiedon keräämiseen sekä raportin
kirjoittamiseen.

– Perinnetiedon kerääminen on tärkeää myös yhteisön
itsensä kannalta. Tieto säilyy taltioituna tulevaisuuteen, missä seuraavat
sukupolvet saavat kuulla ainutlaatuisia tarinoita vanhemmilta sukupolvilta omaan
kulttuuriperintöönsä liittyen.

Projekti dokumentoi perinnetietoa
videomateriaalin muodossa hankkeen kotisivuilla osoitteessa
www.arcticcentre.org/perinnetieto
. Ensimmäisessä videossa Käsivarren
Akwé:Kon-ryhmän jäsen Tuomas Aslak Juuso kertoo ryhmän toiminnasta osana
biodiversiteettisopimuksen kansallista täytäntöönpanoa.


Lisätietoja:

Leena Heinämäki
Lapin yliopiston Arktinen
keskus
puh. 040 484 4280, leena.heinamaki(at)ulapland.fi

Saamelaisten perinnetieto ja ympäristöpäätöksenteko:
www.arcticcentre.org/perinnetieto

LaY/AK/JW