Selvitys: Kiina pyrkii kumppaniksi ja toimijaksi arktisella alueella
Kiina on viime vuosikymmenen aikana osoittanut olevansa sitoutunut arktiseen alueeseen ja ymmärtävänsä sitä koskevia kysymyksiä. Jotkut toimijat ja asiantuntijat ovat huolestuneet Kiinan tavoitteista ja toimista alueella, kun taas monet muut suhtautuvat toiveikkaasti kiinalaisten instituutioiden, investoijien ja yritysten kykyyn tukea alueellista kehitystä ja tutkimusta. Valtioneuvoston teettämä selvitys antaa tasapainoisen ja moniulotteisen, joskin väistämättä vaillinaisen, kuvan Kiinasta arktisen alueen nousevana toimijana.
Arktinen alue on nopeasti muuttumassa syrjäseudusta globaalisti
tärkeäksi alueeksi. Perinteisten arktisten toimijoiden lisäksi alueella on yhä
enemmän ei-arktisia sidosryhmiä. Hyvä esimerkki tästä on Kiinan lisääntyvä läsnäolo
arktisella alueella. Kiina ei ole arktinen valtio, koska sillä ei ole arktisia maa-
tai merialueita. Se pyrkii kuitenkin arktiseksi toimijaksi.
On ilmeistä,
että Kiinan suurvalta-asema lujittuu tulevaisuudessa. Myös Pekingin arktinen
läsnäolo eri politiikan sektoreilla tulee mitä todennäköisimmin kasvamaan. Siinä
missä tiedediplomatia lienee edelleen Kiinan arktisten intressien kärjessä, tulevat
myös taloudelliset kysymykset eittämättä yhä merkityksellisemmiksi. Kiina tarvitsee
yhä enemmän energiaa ja raaka-aineita sekä uusien merireittien tarjoamia
mahdollisuuksia.
Suomen ja Kiinan välinen yhteistyö on lisääntymässä. Jo
nyt käynnissä on pienimuotoista yhteistyötä arktisissa kysymyksissä, ja potentiaali
arktisen yhteistyön lisäämiseksi on huomattava. Toistaiseksi kuitenkin vain muutamia
sopimuksia on toimeenpantu ja investointeja toteutettu. Lisäksi yhteistoimintaan
kiinalaisten kanssa liittyy huolenaiheita ja riskejä. Huolet koskevat muun muassa
Kiinan kasvavaa taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa, kiinalaisten
sijoittajien luotettavuutta ja taloudellisten toimijoiden kykyä huomioida
yhteiskunnalliset ja ympäristöön liittyvät reunaehdot.
Kiina arktisella
alueella -selvitys on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja
tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.
Lisätietoja:
Tutkimusprofessori Timo Koivurova
Lapin yliopiston Arktinen keskus,
040
551 9522, timo.koivurova(at)ulapland.fi
Tiedote: Ulkoministeriö,
Valtioneuvoston viestintäosasto 12.2.2019 9.12