Selvitys perus- ja ihmisoikeustutkimuksen tilasta ja tulevaisuudesta Suomessa
Yleisellä tasolla asiantuntijat arvioivat perus- ja ihmisoikeustutkimuksen tilan olevan hyvä. Tutkimuksen arvioidaan olevan kuitenkin suhteellisen kansallista, minkä vuoksi tutkijoiden toivotaan tulevaisuudessa tuottavan enemmän kansainvälisen tason julkaisuja.
Perus- ja ihmisoikeustutkimus on tärkeää ihmisoikeuksien kehittymiselle ja
toteutumiselle. Perus- ja ihmisoikeustutkimuksen edistäminen Suomessa kuuluu
Ihmisoikeuskeskuksen lakisääteisiin tehtäviin. Ihmisoikeuskeskus on julkaisut
kaikkien aikojen ensimmäisen selvityksen perus- ja ihmisoikeustutkimuksen
tilasta ja tulevaisuudesta Suomessa. Selvitys toteutettiin yhteistyössä
Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin kanssa, joka on osa Lapin
yliopiston Arktista keskusta.
Perus- ja ihmisoikeustutkimusta
tehdään nykyään määrällisesti paljon ja se on sisällöllisesti moniulotteista.
Kriittisellä perus- ja ihmisoikeustutkimuksella on oma tärkeä roolinsa alalla.
Toisaalta laajalla ja hajanaisella tutkimuskentällä tuotetun tutkimuksen
arvioidaan olevan pistemäistä, jolloin tutkimusaiheiden valinta ja tutkimuksen
esiintyminen eri tieteenaloilla voi olla suhteellisen sattumanvaraista.
Aineistosta nousi selkeästi esiin kaksi merkittävää haastetta: oikeuksia
koskevan asiantuntemuksen ja tutkimuksen kyseenalaistaminen, sekä
tutkimusrahoitukseen kohdistuneet leikkaukset. Yhteiskunnallisen tilanteen
nähdään ajavan tutkimusta ahtaammalle, minkä pelätään johtavan tutkimuksen
määrälliseen vähenemiseen ja tutkimusteemojen kaventumiseen.
Selvitystä varten haastateltiin 24 kokenutta asiantuntijaa. Tietoa kerättiin
myös verkkokyselyn avulla, jota levitettiin yliopistojen ja muiden tutkimusta
tuottavien tahojen keskuudessa. Kyselyyn saatiin noin 200 vastausta. Osaksi
selvityksen kattamaa tutkimusta laskettiin varsinaisen perus- ja ihmisoikeuksiin
keskittyvän tutkimuksen lisäksi myös sellainen tutkimus, josta on löydettävissä
perus- ja ihmisoikeusulottuvuus.
Selvitys perus- ja
ihmisoikeustutkimuksen tilasta ja tulevaisuudesta Suomessa – asiantuntijoiden
näkemyksiä on ladattavissa Ihmisoikeuskeskuksen
verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Ihmisoikeuskeskuksen asiantuntija Kristiina Kouros, puh. 09 432 3782.