Valtakunnallisen Tämä toimii! -teknologiakilpailun Lapin aluekilpailun voittajaksi valittiin Karesuvannon koulu Enontekiöltä kilpailutyöllään Texsa Superkoira 335. Kilpailu järjestettiin Arktikumin tiedekeskuksessa perjantaina 18.3.2016. Voittajajoukkue jatkaa toukokuussa järjestettävään valtakunnalliseen finaalitapahtumaan Helsinkiin.

"Tama-toimii-DSC_0009av.jpg"
KUVA: Voittajajoukkueeseen kuuluvat
Karesuvannon koulun 3.–6. luokan oppilaat Elen-Anne Juuso, Oskari Mannela,
Inger-Anni Valkeapää ja Erica Puranen.

Lapin aluekilpailuun
osallistui kahdeksan edustusryhmää. Toiseksi tuli Ivalon ala-asteen Prinsessapultti
ja kolmanneksi Hetan koulun Jäätyvä kärpänen. Tänä vuonna Tämä toimii! -kilpailun
teemana on kierrätys ja osallistuvien ryhmien tuli kerätä mahdollisimman suuri osa
lelussa käytettävistä materiaaleista kierrätettynä kodeista ja kouluilta. Projektin
aikana koululaiset ovat yhdistäneet eri oppiaineiden tietoja ja taitoja luovasti
käytännön ratkaisuiksi.

Finaali järjestetään perjantaina 20.5.2016
Tekniikan akatemia TAF:n MillenniumX-tapahtuman yhteydessä Helsingin
Kaapelitehtaalla. Lapin aluekilpailun järjestivät Lapin yliopiston LUMA-keskus Lappi
ja Arktinen keskus. Valtakunnallisesti kilpailun toteuttaa LUMA-keskus Suomi ja sitä
koordinoi Tampereen LUMATE-keskus.

Lisätietoja:

Lapin aluetapahtumasta:
Jonna Katajamäki
Lapin yliopiston Arktinen
keskus
puh. 040 484 4415, jonna.katajamaki(at)ulapland.fi

Valtakunnallisesta tapahtumasta ja osallistuvista kouluista:
Sanna Kivimäki
koordinaattori, LUMATE-keskus
sanna.kivimaki(at)tut.fi

Susanna
Petäjistö
toiminnanjohtaja, LUMATE-keskus
susanna.petajisto(at)tut.fi