Arktisen keskuksen tarina

1970-luvun alussa Suomen akateemisissa piireissä virisi keskustelu erityisen arktisen instituutin perustamisesta. 1970-luvun lopulla keskusteluun tuli lisää konkretiaa ja sijaintipaikaksi ehdotettiin Rovaniemeä.

Aloitteen takana oli Euroopan Kulttuurisäätiön Suomen osasto, joka oli hyvin verkostoitunut Suomen kulttuurivaikuttajien piireissä. Arktisen instituutin esikuvana oli Ranskaan vuonna 1958 perustettu arktinen tutkimuskeskus.

Visio kiteytyi ehdotukseksi Suomen arktisesta museosta, joka olisi myös arktisen tutkimuksen ja informaation keskus. Näin lähti liikkeelle kunnianhimoinen kansallinen hanke, joka rakentui pohjoisen kulttuurin, historian ja identiteetin varaan.

Valtio edellytti instituuttisuunnitelman kytkemistä jo olemassa olevaan toimintaan. Rovaniemelle oli perustettu Lapin korkeakoulu 1979, ja sen rehtori Esko Riepula esitti Arktista keskusta uuden korkeakoulun – sittemmin Lapin yliopiston – osaksi. Lisäksi mukaan tuli Rovaniemen kaupunki, koska Lapin maakuntamuseo tarvitsi uudet tilat.

Arktisesta museosta järjestettiin kansainvälinen, arktisia maita koskenut arkkitehtuurikilpailu. Sen voitti tanskalaisen Claus Bonderupin johtaman ryhmän työ, joka nykyään tunnetaan Arktikumina. Suunnitelmien toteutumisen ratkaisi päätös ottaa Arktikum Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlavuoden hankkeeksi. Nyt jo ikoninen maamerkki edustaa modernia pohjoismaista arkkitehtuuria.

Arktinen keskus perustettiin 1989 hallinnollisesti Lapin yliopiston yhteyteen. Sen tehtäväksi annettiin toimia tietopalvelu- ja informaatiokeskuksena, tiedekeskuksena ja arktista tutkimusta koordinoivana laitoksena.

Ensimmäiseen arktiseen perusnäyttelyyn kerättiin aineistoa matkustamalla pitkin koko arktista aluetta. Lasiputki näyttelysaleineen valmistui itsenäisyyspäiväksi 1992. Arktikumista tuli heti merkittävä nähtävyys ja kokouspaikka. Yhteistyötä koulujen kanssa kehitettiin määrätietoisesti. Toimistorakennus valmistui 1997.

Arktiselle keskukselle kaavailtiin isoja kansainvälisiä ja kansallisia tehtäviä. Aivan aluksi varsinainen tutkimus ei kuulunut Arktisen keskuksen tehtäviin. Keskuksen tueksi perustettu kansainvälinen tieteellinen neuvottelukunta piti kuitenkin tutkimusta ensiarvoisen tärkeänä, ja niin myös tutkimustoiminta alkoi.

Leimallista Arktisen keskuksen tutkimukselle on alusta asti ollut monitieteisyys: saman katon alle saatiin luonnontieteilijöitä, oikeustieteilijöitä ja yhteiskuntatieteilijöitä. Lapin yliopistossa toiminut Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti liitettiin Arktiseen keskukseen 1996.

Tutkimuksen ja tiedekeskuksen ohella Arktisen keskuksen toiminnan kivijalkana oli tietopalvelu kirjastoineen.

Täyteen lentoon toiminta ei silti vielä päässyt. Arktisen keskuksen alkuvuosia leimasi monen syyn summana – kuten eri toimijoiden ristiriitaiset odotukset ja resurssikysymykset – johtajien nopea vaihtuvuus ja sen mukanaan tuoma epävakaus.

Professori Paula Kankaanpää aloitti Arktisen keskuksen johtajana vuonna 2000. Hänestä tuli keskuksen historian toistaiseksi pitkäaikaisin johtaja (vuoteen 2015 asti), minkä myötä Arktisen keskuksen toiminta vakiintui.

Toimintaa on alusta asti rahoitettu osittain Lapin yliopiston kautta ja osittain se on riippunut ulkopuolisesta kilpaillusta rahoituksesta.

Kankaanpään kaudella vakiintui rakenne, jossa Arktisen keskuksen tutkimusta tehdään tutkimusprofessorien vetämissä tutkimusryhmissä.

Tiedekeskuksen kokonaan uudistettu perusnäyttely avattiin yleisölle 2007.

Vuosikymmenen alussa Arktisen keskuksen tietopalvelu muutettiin tiedeviestinnäksi.

Vuosina 2009–2015 Arktinen keskus pyrki saamaan EU:n arktisen informaatiokeskuksen aseman. Aloitteen taakse syntyi laaja kansainvälinen verkosto, mutta komissio ei ollut valmis etenemään asiassa. Prosessi nosti osaltaan Arktisen keskuksen näkyvyyttä. Kansallisen ja kansainvälisen roolin vahvistamiseksi Arktinen keskus aloitti Rovaniemen kaupungin kanssa myös Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssit.

Kun Suomi toimi Arktisen neuvoston puheenjohtajana 2017–2019, Arktinen keskus oli ulkoministeriön keskeinen kumppani.

Arktikumin näyttelyiden kävijämäärät nousivat vuosikymmenen lopulla yli sataan tuhanteen vuodessa, ensimmäisen kerran sitten rakennuksen alkuvuosien.

2020-luvun alkaessa Arktisen keskuksen visiona on olla yhteiskuntaan ja ympäristöön liittyvän arktisen tutkimuksen ja tiedeviestinnän kansainvälinen edelläkävijä.

Yli 60 hengen kansainvälinen työyhteisö koostuu neljästä tutkimusohjelmasta – globaalimuutoksen tutkimus, arktinen politiikka ja kehitys, oikeudenmukainen vihreä siirtymä ja arktiset yhteisöt ajassa – sekä tiedekeskuksesta ja tiedeviestinnästä.