Ympäristöongelmat nousivat Suomessa tapetille jo 1980-luvulla. Keminmaalla asuva, yläasteikäinen Sari Stark otti oitis aiheesta kopin. Kipinä luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan syttyi nopeasti, eikä aikaakaan kun hän oli jo päättänyt, mitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä. Päätös on kantanut näihin päiviin asti.

– Ympäristöasiat ovat nuoresta pitäen olleet minulle tärkeitä. Valitsin
opiskeluaikanani tutkimusalakseni kasviekologian ja tutkimuksessani olen
keskittynyt eliöiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin tunturi- ja
havumetsäekosysteemeissä.

Stark teki useita vuosia tutkijan töitä
apurahojen ja määräaikaisten projektirahojen turvin, kunnes hänelle avautui
hiljattain vakituinen tutkijanpesti Arktisessa keskuksessa. Paikka on hänelle
tuttu jo aiemmista tutkimusprojekteista.

Työpaikka oli iloinen
uutinen, mutta se toi kylkiäiseen myös yhden positiivisen ongelman. Koneen
Säätiön vuonna 2016 myöntämä kolmivuotinen tutkimusapuraha oli nimittäin vielä
kesken. Yhteisymmärrys löytyi kuitenkin helposti molempien tahojen kanssa.

– Sovimme, että jatkan tutkimustyötä Arktisessa keskuksessa apurahan turvin
syyskuun loppuun asti. Sen jälkeen aloitan täällä vakituiset työt ja suoritan
jäljelle jäävät apurahakuukaudet myöhemmin. Onneksi järjestely sopi molemmille
osapuolille.

"SariStark_MariaPaldanius_www.jpg"
Kuva Maria Paldanius

Työn alla olevan tutkimuksen juuret kurottelevat materiaalia paitsi maaperän,
myös vuosikerrosten alta. Tutkimusaihe on tavallaan sattumien summa.
Ympäristöasioita koko ikänsä tutkinut Stark alkoi vuosia sitten kaivata
vaihtelua ja lähti opiskelemaan kulttuurihistoriaa avoimeen yliopistoon. Sen oli
tarkoitus olla jotakin erilaista ja poikkeavaa. Ympyrät kuitenkin sulkeutuivat
odottamattomilla tavoilla.

– Koneen Säätiö suosii tuoreita,
poikkitieteellisiä avauksia. Niinpä keksin yhdistää kasviekologian ja historian,
olihan minulla nyt taustalla myös kulttuurihistorianopintoja.

Historian ja arktisen maaperän tulokulma nosti tutkimusintressien kärkeen
kysymyksen siitä, miten maankäyttö on vuosisatojen saatossa muovannut maaperää
ja miten ekologiset prosessit ovat muuttuneet. Painopisteenä on maaperän hiilen
ja typen kierto tunturiekosysteemeissä sekä tekijät, jotka säätelevät kasvien
muodostamaa kariketta ja maaperän orgaanista ainesta hajottavien
lahottajamikrobien aktiivisuutta. Menneet tapahtumat heijastuvat monella tapaa
nykyhetken käynnissä oleviin luonnonprosesseihin.

– Tutkimuksen
painopiste riippuu aina tutkimuskysymyksestä. Maaperän biologia on minulle
kuitenkin yksi tärkeimpiä aiheita ja kulkee aina mukana. Maaperä summaa niin
kasvillisuuden, geologian kuin ilmastonkin.

Maaperää ei voi tutkia
vain Arktisen keskuksen toimistosta käsin. Starkin työ on suurilta osin
”maakairan kanssa pusikoissa konttaamista”. Kerätyt maanäytteet hän vie
Rovaniemen Luonnonvarakeskuksen tutkimuslaboratorioon, jonka kanssa Arktisella
keskuksella on tilojen yhteiskäyttösopimus. Kaikki yhteistyö on kullanarvoista
tutkijalle, jonka työ on enimmäkseen yksin puurtamista. Starkin kokemuksen
mukaan Arktinen keskus tarjoaa mitä yhteisöllisimmän ja kansainvälisimmän
työyhteisön.

– Täällä on monialainen työilmapiiri, jossa kukin tekee
omaa tutkimustaan ja on samalla osa isompaa yhteisöä. Kuppikuntaisuutta ei ole.
Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, tunsin oloni heti tervetulleeksi.


"SariStark_kuvaAarnoNiva_www.jpg"

Sari Stark ottaa metallisen maakairan avulla näytettä maan humuskerroksesta
Raja-Joosepissa. Kuva Aarno Niva.

Sari Stark

  • Kasviekologian dosentti
  • Yliopistotutkija ja vieraileva tutkija, globaalimuutoksen tutkimusryhmä
  • Tutkimuskohteina arktisten ekosysteemien maaperän hiilen ja ravinteiden

    kierto, kasvillisuuden ja maaperän mikrobiston vuorovaikutussuhteet ja

    menneen maankäytön heijastuminen nykyisiin ekosysteemeihin
  • Motto: ”Pyrkimyksenä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia.”


Lue lisää:

Teksti: Maria Paldanius
Pääkuva: Sinikka Aakkonen