”YK:n eritysraportoijan mukaan Suomea on pidetty alkuperäiskansojen oikeuksia noudattavana esimerkkimaana. Tällaista mainetta ei tulisi vesittää sillä, että metsähallituslain valmistelun viime vaiheessa tehtiin lakiesitykseen muutoksia konsultoimatta saamelaiskäräjiä ja kolttien kyläkokousta.”

Näin totesi Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkijatohtori Leena Heinämäki
perjantaina 22. tammikuuta 2016 Helsingissä pidetyssä Saisiko olla
ympäristökonfliktisoppaa? -hankkeen Saamelaiset, arktinen alue ja
ympäristöpäätöksenteko -loppuseminaarissa. Hankkeen keskiössä ovat olleet
ympäristöpäätöksentekoon liittyvät seikat. Hanke vahvisti ja loi uusia
toimintatapoja Käsivarren paliskunnan alueelle sekä teki porosaamelaisten
asioita tutuksi paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin.

"Ympäristösoppaa_seminaari_LeenaHeinämäki_www.JPG"

Kuva: Leena Heinämäki 22. tammikuuta järjestetyssä hankkeen loppuseminaarissa

Tutkijat pitivät paikallisille asukkaille ns. oikeusapuklinikoita ja kertoivat,
mitä mahdollisuuksia heillä on vaikuttaa ympäristöpäätöksentekoon. ”Käytännössä
olimme kätilöimässä vuoropuhelua alueen toimijoiden välillä ajatuksena, että
asioita selvitetään ennen kuin eteen tulee konfliktitilanteita. Paikallisilla
poronhoitajilla oli kokouksissa mahdollisuus esittää tarkentavia toiveita ja
saada vastauksia esimerkiksi Metsähallituksen edustajalta.”, Heinämäki kertoo.

Tietopankki ja dokumentti avaavat ympäristösovittelua ja saamelaisuutta

Hankkeessa toteutettiin myös tietopankki, joka sisältää videoita ja
englanninkielisiä podcast-haastatteluja niin koululaisten, tutkijoiden kuin
ympäristöhallinnon kehittämisestä ja ympäristön tilasta kiinnostuneiden
käyttöön. Pitkissä videohaastatteluissa asiantuntijat ja tutkijat kertovat,
minkälaisena he näkevät ympäristösovittelumallien kehittämisen Suomessa.
Ruohonjuuritason ympäristöaktivistit puolestaan kuvaavat, miten
ympäristökonfliktit syntyvät ja aprikoivat, olisiko vuosia kestäneiltä
kiistoilta voitu välttyä ja puheenvuoron saavat myös Käsivarren paliskunnan
porosaamelaiset.

Lisäksi hankkeessa toteutettiin Porot kuuluvat
tuulelle -dokumenttielokuva, jossa kymmenen Käsivarren paliskunnan
porosaamelaista kertoo ympäristöhaasteista, jotka uhkaavat perinteistä
saamelaista poronhoitoa. Seuraavat esitykset ovat Enontekiöllä.

Lapin yliopiston Arktisen keskuksen hallinnoiman hankkeen yhteistyökumppaneina
olivat Tampereen ja Helsingin yliopistot. Hanketta rahoitti Koneen Säätiö
Jakautuuko Suomi -ohjelmastaan.

Lisätietoja:
Lisätietoja ja tietopankki löytyy hankkeen verkkosivuilta:
www.ymparistokonfliktisovittelu.fi
.

Hankkeista: Leena
Heinämäki, leena.heinamaki(at)ulapland.fi

Ympäristösovittelusta:
Heta Heiskanen, heta.heiskanen(at)gmail.com

Dokumenttielokuvasta:
paivi.kapiainen(at)mediaali.fi