Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Lapin yliopiston Arktinen keskus tiivistävät yhteistyötä kansalaishavaintojen keräämisessä. Kansalaiset voivat ilmoittaa havaintonsa lumesta, jäästä ja Saharan hiekkapölystä nyt samassa verkkopalvelussa.

Havainnot voi ilmoittaa helposti skannaamalla QR-koodi tai menemällä suoraan verkkosivustolle. Kansalaishavaintoja voidaan hyödyntää
paremmin ja nopeammin, kun tiedot tallentuvat yhteen tietokantaan.

Kansalaisilta saadut havainnot täydentävät viranomaisten seuranta-aineistoa
tutkijoille. Havainnot myös antavat havaitsijalle itselleen mahdollisuuden
seurata oman alueensa tilannetta ja pitkän ajan kehitystä.

Kansalaishavaintojen avulla lumihavaintojen kattavuus kasvaa

Kansalaishavaintoja kerätään myös Arktisen keskuksen vetämässä CHARTER-hankkeessa.
Lumen päälle satava vesi ja lumipeitteen jääkerrokset ovat hankkeessa erityisen
kiinnostuksen kohteena. Jäiset kerrokset lumipeitteessä vaikuttavat kasvien
talvehtimisoloihin ja vaikeuttavat eläinten kaivautumista lumen läpi. Tällä on
merkitystä myös pohjoisen elinkeinoille, etenkin poronhoidolle.

Lumipeitteen kerrosrakenne ja jääkerrokset havaitaan paikan päällä tehtävien
lumikuoppien avulla. Lumikuoppamittauksia tehdään kuitenkin vain vähän, ja
avointa havaintoaineistoa on huonosti saatavilla. Kansalaishavainnot ovat siksi
tärkeitä. Lisätietoa lumihavainnoista ja mittausohjeet löytyvät hankkeen verkkosivustolta.

Yksinkertaisia havaintoja lumipeitteestä voi lähettää myös Suomen
ympäristökeskuksen (SYKE) ylläpitämässä
Talviseuranta-palvelussa
.

Ilmoita havainnot Saharan hiekasta palvelussa, lähetä näyte Ilmatieteen
laitokselle

Saharan hiekan havaintopaikan voi merkitä verkkosivun kartalle ja valita tiedoksi
lumipeitteen värin “oranssi/keltainen (pölyn värjäämä lumi)”.

Kansalaisten keräämät Saharan hiekkapölynäytteet pyydetään lähettämään
jatkossakin Ilmatieteen laitokselle ohjeen mukaisesti kerättynä jatkotutkimuksia
varten. Näyte voidaan kerätä helpoiten lumi-, jää- tai sadantanäytteestä
tavalliseen astiaan, jossa näyte sulatetaan ja näytteen vesi joko haihdutetaan
tai suodatetaan pois.

Näytteen mukaan on liitettävä tieto näytteenkeruuajankohdasta ja paikasta. Myös
muita tietoja pölyhavainnoista voi lähettää näytteen mukana. Tiedot siitä, miten
näyte on kerätty ja minkälaisesta paikasta sekä näytteenlähettäjän yhteystiedot
ovat arvokkaita näytteiden jatkotutkimusten kannalta.

Ilmatieteen laitoksen Saharan hiekkaa kansalaistiede-projektin etenemisestä,
uusista Saharan hiekan tapauksista ja näytteiden keräämisestä kerrotaan myös
Saharan hiekkaa -uutiskirjeessä. Tilaa uutiskirje tästä linkistä.

"31.3.
Hiekkaa sisältävä luminäyte
sulatetaan ja näytteen vesi joko haihdutetaan tai suodatetaan pois. Kuiva näyte
lähetetään tietojen kera Ilmatieteen laitokselle.

"QR
QR-koodi SYKEn sivulle, jolla
voi ilmoittaa lumi- ja jäähavaintoja sekä havaintoja Saharan hiekkapölystä.


Lisätietoja:

Lumen ja Saharan pöly lumessa -projektin kansalaishavaintojen koordinointiryhmän
jäsenet

Ilmatieteen laitos
Vanhempi tutkija
Outi Meinander, Aerosolit ja ilmasto -ryhmä, outi.meinander(at)fmi.fi

SYKE
Erikoissuunnittelija Timo Pyhälahti
timo.pyhalahti(at)syke.fi
Erikoistutkija Kirsikka Heinilä
kirsikka.heinila(at)syke.fi

Arktinen keskus
Yliopistotutkija Sirpa Rasmus,
sirpa.rasmus(at)ulapland.fi
Tutkijatohtori Leena Leppänen,
leena.leppanen(at)ulapland.fi