Arktisen alkuperäiskansat
Neljä miljoonaa asukasta
Arktisella alueella (Arctic Human Development Report:n määritelmä) asuu noin neljä miljoonaa ihmistä, joista noin 10 % kuuluu alkuperäiskansoihin. Asutus jakaantuu kahdeksan valtion kesken; Kanada, Yhdysvallat, Venäjä, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti. Pohjoiset alueet ovat äärimmäisen harvaan asuttuja.
Arktisen alueen väkiluku kasvoi nopeasti alkuperäiskansojen terveydenhuollon kehityksen sekä pohjoisesta löydettyjen luonnonvarojen hyödyntämisen myötä 1950- ja 1960-luvulla.
Nyt väestönkasvu on kuitenkin pysähtynyt ja joissakin tapauksissa (erityisesti Venäjän pohjoisosat) väkiluku on jopa vähentynyt. Vuosina 2000 – 2013 arktisten alueiden väkiluku putosi 56 000:lla (1,4 %). Noin kaksi kolmasosaa väestöstä asuu suurissa asutuskeskuksissa. Pienet ja etäällä toisistaan olevat yhteisöt ovat tyypillisiä pohjoisessa asuville alkuperäiskansoille.
Arktiset alkuperäiskansat
Alkuperäiskansat ovat asuttaneet arktisia alueita tuhansien vuosien ajan. Alkuperäisväestön osuus on noin 10 prosenttia kokonaisväkiluvusta. Tämä osuus jakautuu yli 40:een eri kansaan. Kartta ja faktalaatikot alkuperäiskansoista, joiden järjestöillä on edustus Arktisessa neuvostossa.
Arktisen alueen alkuperäiskansoja ovat muun muassa Euroopan pohjoisosia asuttavat saamelaiset, Venäjällä nenetsit, hantit, evenkit ja tsuktsit, Alaskassa aleutit, jupikit ja inuiitit (Iñupiat), Kanadassa inuiitit (Inuvialuit) ja Grönlannissa inuiitit (Kalaallit), lisätietoja kartasta Faktoja alkuperäiskansoista. Viralliset tilastot eivät välttämättä tunnista alkuperäiskansoja erillisinä, vaikka vaihteluita tilastoinnissa esiintyy. Arviot alkuperäisväestön lukumäärästä vaihtelevat johtuen alkuperäisyyden määritelmästä, joka herättää kansainvälistä keskustelua. Katso karttaa Arktiset alkuperäiskansat kieliryhmien mukaan, sekä Nordregionin kartta ”Indigenous population in the Arctic regions”.
Yleisesti ottaen alkuperäiskansoilla on erityinen suhde maahan, jota he ovat asuttaneet. Muita valtaväestöstä erottavia piirteitä ovat esimerkiksi kieli, kulttuuri ja perinteisten elinkeinojen, kuten poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen harjoittaminen. Teollisuus, sosiaaliset muutokset ja ympäristöongelmat kuten ilmastonmuutos ovat kuitenkin uhka näiden elinkeinojen ja kulttuurin jatkuvuudelle.
Alkuperäiskansojen poliittinen järjestäytyminen on johtanut alkuperäisväestön tunnustamiseen sekä parannuksiin ihmisoikeuksissa ja poliittisissa oikeuksissa kansainvälisesti viime vuosikymmenien aikana. Oikeus maahan ja luonnonvaroihin on tärkeä osa alkuperäiskansojen kulttuuria ja selviytymistä arktisella alueella.
Perinnetieto suojelee ympäristöä
Ekologinen perinnetieto (traditional ecological knowledge, TEK) on käsite, joka kuvaa alkuperäiskansojen tietämystä luonnosta ja heidän kulttuuristaan. Tämä tieto siirtyy usein perimätietona sukupolvelta toiselle joko suullisesta tai kirjallisesti. Viime vuosina perinnetietoa on pyritty käyttämään yhdessä tieteellisen tiedon kanssa arktisen alueen kansoja ja luontoa koskevassa tutkimus- ja suojelutyössä. Esimerkiksi Arktisen keskuksen HUMANOR-hankkeessa, jossa tarkastellaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmisten ja eläinten väliseen suhteeseen, paikalliset poromiehet otetaan mukaan hankkeeseen jo sen alkuvaiheessa.
Ekologinen perinnetieto tuli osaksi kansainvälistä ympäristöpolitiikkaa vuonna 1987, Yhdistyneiden kansakuntien ympäristön ja kehityksen maailmankomission eli Brundtlantin komission julkaistua raporttinsa ”Yhteinen tulevaisuutemme”. Viime vuosina erityisesti arktisilla alueilla alkuperäiskansojen perinteinen tieto on tullut tutkimuksen kohteeksi. Arktisen keskuksen erikoistutkija Elina Helander-Renvall yhdessä Inkeri Markkulan kanssa kirjoittama julkaisu ”Luonnon monimuotoisuus ja saamelaiset: Biologista monimuotoisuutta koskevan artikla 8(j):n toimeenpanoa tukeva selvitys Suomen Saamelaisalueella” on ensimmäinen laaja selvitys aiheesta ja sen suhteesta ympäristöpolitiikkaan, tutkimukseen, kansainväliseen oikeuteen ja käytännön soveltamiseen.
Kun talvella satoi
Kymmenen vuotta sitten Jamalin niemimaalla satoi talvella rankasti, minkä seurauksena 60 000 poroa kuoli ja ihmiset menettivät elinkeinonsa. Kertomus nenetsiporonhoitaja Tokcha Khudista ja kuinka hän selvisi katastrofaalisesta sääilmiöstä.
Tutkimusta Arktisessa keskuksessa
Esimerkkejä käynnissä olevista ja jo päättyneistä tutkimushankkeista.
Tutkimushankkeessa tarkastellaan poronhoitajien ja vertailuryhmänä toimistotyöntekijöiden sopeutumista kylmään ja muuttuvaan ilmastoon. Tutkimukseen etsitään osallistujia Inarin alueelta.
Ilmastonmuutos vaikuttaa nopeammin arktisella alueella kuin muualla maailmassa. Kuten hyvin tiedetään, tällä on merkittäviä ja hyvin monenlaisia vaikutuksia arktisen alueen luontoon ja eläimiin. Myös ihmisillä on erilaisia fysiologisia ja kulttuurisia selviytymismekanismeja ja -strategioita, joiden avulla he selviävät kylmässä. Tutkijoita kiinnostaa, millaisia nämä keinot ovat ja miten ne muuttuvat ilmastonmuutoksen seurauksena.
Tutkimus lisää ymmärrystä biologian ja käyttäytymisen välisistä vuorovaikutuksista ja rajoituksista, kun eletään kylmissä ja toisaalta nopeasti muuttuvissa olosuhteissa. Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa hanketta käynnistävät yliopistotutkijat Minna Turunen ja Päivi Soppela.
Tutkimushankkeen nimi ”Biokulttuurinen sopeutuminen nopeasti muuttuvalla arktisella alueella” viittaa siihen, että sopeutuminen kylmään ilmastoon on yhdistelmä fysiologisia ominaisuuksia ja hyväksi havaittuja kulttuurisia tapoja ja käyttäytymismalleja.
Poronhoitajat ovat ihmisryhmä, jonka elinkeinoon, toimintaympäristöön ja arkipäivän elämään ilmastonmuutoksella on hyvin suoria vaikutuksia.
Tutkimushankkeessa kartoitettiin Käsivarren alueen saamelaisten maankäyttöön liittyvää perinnetietoa, jotta se voidaan ottaa paremmin huomioon luonnon monimuotoisuutta ja kestävää kehitystä sekä saamelaisten oikeuksia koskevassa päätöksenteossa.
Perinteiseen maankäyttöön liittyviä keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi millä tavalla maankäyttö on tärkeää kunakin vuodenaikana ja mitkä alueet ovat erityisen tärkeitä vuodenkierrossa, sekä millä tavoin maankäyttö tapahtuu sukuihin perustuvien yksikköjen, Siidojen, toimesta. Perinnetieto liittyy myös alueen saamelaisten historiaan sekä luontosuhteeseen ja vallinneisiin arvoihin sekä maan perinteiseen hallintaa.
Pohjoiset elinkeinot, kuten poronhoito, ovat elintärkeitä arktisten alueiden asukkaille – eivät vain kulttuurisesti ja sosiaalisesti, vaan myös siksi, että monilla alueilla ei ole juurikaan muita työllistymismahdollisuuksia. Ulkopuolelta katsottuna nämä elinkeinot voivat kuitenkin vaikuttaa kalliilta ja taloudellisesti kannattamattomilta. Erityisesti Venäjän arktisilla alueilla, mutta myös muualla, monet syrjäseutujen asukkaat ovat riippuvaisia valtion maksamista sosiaalituista.
Tässä kansainvälisessä tutkimushankkeessa vertaillaan sosiaalitukien kustannuksia ja arktisen eläintalouden, kuten poronhoidon, tuottoja Suomen ja Venäjän arktisilla alueilla. Taloustieteen, antropologian ja oikeustieteen asiantuntijat selvittävät, miten pohjoisten maatalouselinkeinojen tukeminen voi olla parempi sosiaalipoliittinen ratkaisu kuin pelkkä toimeentulotuki.
Tutkimus tuo esiin paikallisten arktisten elinkeinojen arvoketjut ja niiden yhteiskunnallisen merkityksen. Tulokset voivat auttaa vahvistamaan pohjoisten elinkeinoharjoittajien asemaa ja tarjota konkreettista tietoa päätöksentekijöille, kun keskustellaan valtion varojen jakamisesta arktisten alueiden asukkaille.
Hanketta vetää tutkimusprofessori Florian Stammler.
Ekologinen perinnetieto Suomen Saamelaisalueella hankkeen tarkoituksena oli edistää saamelaisen ekologisen perinnetiedon asemaa kiinnittämällä huomiota saamelaisten käsityön osaajiin ja heidän toimintaansa. Aiheesta löytyy lisää tietoa julkaisusta Ekologisen perinnetiedon käsikirja, se johdattelee ekologisen perinnetiedon eri osa-alueisiin, perinnetiedon säilyttämisen haasteisiin ja sen mahdollisuuksiin kestävän kehityksen edistämisessä.
Charter-hankkeen tavoitteena oli edistää arktisten yhteisöjen sopeutumiskykyä ilmastossa ja luonnon monimuotoisuudessa tapahtuviin muutoksiin. Hankkeessa haettiinn pitkää aikaperspektiiviä siihen, mitä jo olemassa oleva havaintoaineisto kertoo tapahtuneista muutoksista lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.
Tarkoituksena oli entistä paremmin sisällyttää paikallisten elinkeinojen, kuten poronhoidon, vaikutuksia ilmastomallinnuksen työkaluihin. Charter pyrkii näin kehittämään alueellisesti tärkeät elinkeinot huomioivia skenaarioita vuoteen 2050 saakka. Tavoitteena oli, että päätöksenteko ottaisi huomioon myös paikallisten yhteisöjen ja elinkeinojen aktiivisen toimijuuden muutoksiin sopeutumisessa ja niiden hillinnässä.